Uusi lukukausi on jo hyvässä vauhdissa. Koulupalvelun tiimi on kokenut muutoksia, joten on aika esitellä uudet kasvot. Yhteystiedot-sivulta löytyy lisätietoa työntekijöistä.

Mirva Bagwell aloitti Uudenmaan toisena puoliaikaisena koulupastorina 1.9.2022. Mirva siirtyi koulupastorin tehtäviin Keravan Helluntaiseurakunnasta, jossa hän ennen äitiyslomaansa toimi lapsi- ja varhaisnuorisotyössä. Mirva on opiskellut teologiaa ja draamakasvatusta.

Eero Haarala aloitti jo alkuvuodesta Keski-Suomen koulupastorina. Aiemmin alueella työtä tehnyt Riksu Siltala siirtyi nuorisopastorin tehtäviin. Eerolla on paljon kokemusta koulutyöstä, sillä Pohjanmaalla asuessaan hän vieraili kouluilla sekä toimi koulutyöstä vastaavan yhdistyksen puheenjohtajana. Eero harrastaa musiikkia, valokuvausta, kokkaamista, lukemista ja kaikkea puuhaa järvenrantatalossaan.

Teemu Hynynen aloitti Pohjanmaan pohjoisen osan koulupastorina syyskuun alussa. Raino Ojala siirtyi pitkän tauon jälkeen takaisin poliisin ammattiin, vähintään loppuvuoden ajaksi. Teemu ja asustelee Oulussa. Vapaa-ajallaan hän tykkää harrastaa erityisesti sählyä ja kaikenlaisia pallopelejä sekä musiikkia sen eri muodoissaan.

Saara Ojala aloitti vuoden alussa Kainuun ja Koillismaan uutena koulupastorina. Kajjaanissa majaansa pitävä Saara on iloinen luonnonlapsi, joka tykkää liikkua myös luonnossa.

Lauri Kaivosoja on Varsinais-Suomen koulutyön yhteyshenkilö. Laurin näkynä on lisätä koulutyötä alueellaan. Traktorin ratti on Laurille tuttu paikka, jossa hän saa käydä läpi ajatuksiaan, samalla maatilaansa hoitaessaan.

Päiv. 20.1.2025